Cantabile on 45 laulajan helsinkiläinen sekakuoro. Kuoroa johtaa syksystä 2008 alkaen Ruut Kiiski.
Cantabilen a cappella –ohjelmisto on laaja ja vaativa. Kuoro keskittyy erityisesti modernin suomalaisen kuoromusiikin esittämiseen, mutta ohjelmistossa on ollut myös suuria orkesteriteoksia eri aikakausilta sekä teoksia klassisromanttisesta musiikista aina jazz- ja rock-sovituksiin. Lisäksi Cantabile on tehnyt lukuisia eri taiteenlajeja yhdisteleviä produktioita.
Kuoron monipuolinen ohjelmisto ja ilmaisuvoimainen esiintyminen on herättänyt huomiota myös maailmalla. Syksyllä 2001 Cantabile voitti sarjansa Italiassa “In Canto sul Garda” –kuorokilpailussa ja palkittiin samalla tämän kansainvälisen kilpailun menestyneimpänä kuorona. Vuonna 2005 kuoro voitti ensimmäisen kansainvälisen Grieg-kuorokilpailun Grand Prix'n Norjan Bergenissä. Tuorein menestys on Kreikan Ateenasta, jossa kuoro voitti 11:nnen kansainvälisen Athens International Choir & Lyric Soloist Festival -kuorokilpailun Grand Prix'n marraskuussa 2007.
Cantabile etsii riveihinsä hyviä mieslaulajia!